Tähän asti olen ollut pihalla piirtelemässä, lopputulosta tosin ei ole kauhean paljon tullut. Peltipurkissa kurkkivaa kissaa koitin piirtää, ja sen viereen tulisi vielä purkin pudonneen kannen päällä istuva kissa. Nyt on valmiina peltipurkki ja sieltä kurkkiva kissa. Ja aikaa siihen meni suunnilleen tunti. Vielä pitäisi se kansi ja toinen kissa piirtää, ja joku yksinkertainen taustakin olisi kiva. Skanneria ei mökillä ole, niin otin nyt kameralla ihan vaan huonohkon kuvan työstä tänne laitettavaksi. Joskus piirroksen valmistuttua voin laittaa parempaa. (:

Tuollainen kissa. Tehty vesivärilehtiöpaperille lyijykynällä. Kaiketi jääkin lyijykynätyöksi, vaikka meinasin ensin, että värittäisin vesiväreillä. Kuitenkin onnistuisin vain pilaamaan sen niillä. : P Vieressä on myös kuva, jonka pohjalta tuota teen. En edes yritä ihan samanlaista saada, vaan idea on tuosta kuvasta. Ja kuva löytyi kaappeja penkoessa esiin tulleesta vanhasta lastenkirjasta "Kauneimmat eläinkuvani - Kissanpentuja".

Samaan aikaan kun tuota piirsin, oma kissani, Emma, pääsi oikein vauhtiin. Linnunpönttöjähän se sitten menikin tutkiskelemaan, varmaankin paistin toivossa. Äiti ja isä taas suunnittelivat muovihaikaraa ja sen risupesää kellarinvintin katolle ja karsivat puiden oksia. Että sellainen päivä tänään. : ) Huomenna sinne parturiin, eikä vieläkään ole selvää, millaiset hiukset leikkaan. Kuitenkin pitäisi olla siistit, kun rippikuvaan niiden kanssa menen. Ja rippilahjaksihan tulee se iki-ihana Canon EOS 500D ja siihen joku ihan perusputki. Rippilahjarahoilla ostan sitten varmaankin putken, jolla saa kauempaakin kuvattua.